Tanskalainen Normal-kauppaketju jatkaa Suomen valloitustaan avaamalla myymälän numero 37

Tanskalainen vähittäiskauppaketju Normal aloitti Suomen valloituksensa helmikuussa 2021, jonka jälkeen se on laajentunut nopeasti ja avannut useita myymälöitä ympäri Suomea. Nyt Normal on valmis avaamaan jälleen uuden myymälän, ja tällä kertaa Jyväskylässä kauppakeskus Sepässä 1. joulukuuta.
Vain yhdeksässä vuodessa Normal – tanskalainen hygieniatuotteiden, meikkien, välipalojen ja kotitaloustuotteiden jälleenmyyjä – on kasvanut ketjuksi, jolla on jo yli 400 myymälää Tanskassa, Norjassa, Ruotsissa, Hollannissa, Ranskassa, Suomessa ja Portugalissa. Myymälöiden tuotevalikoima on sekoitus tunnettuja klassikoita ja vähemmän tunnettuja tuotteita eri puolilta maailmaa, kuten esimerkiksi Skandinaviasta ja USA:sta. Myymälään tulee useita uutuuksia joka viikko.
Uusi myymälä Jyväskylään
Nyt on tullut aika vahvistaa Normal-perhettä jälleen uudella liikkeellä: Uusi Normal-myymälä avaa ovensa asiakkaille kauppakeskus Sepässä 1. joulukuuta.
"Olemme erittäin innoissamme voidessamme avata pian uuden myymälän Jyväskylään, joka on meille jo tuttu kaupunki", sanoo Normal Suomen maajohtaja Lasse Lauridsen. "Toistaiseksi kokemuksemme täällä Suomessa on ollut erittäin positiivinen, ja asiakkaat ovat ottaneet meidät ja myymälämme lämpimästi vastaan", Lauridsen toteaa.
”Normalin tulo Kauppakeskus Seppään tuo jälleen jotain uutta ja vetovoimaista tarjontaamme. Normal on erinomainen esimerkki hyvin rakennetusta brändistä. Odotuksemme ovat korkella ja uskonkin, että Normalin myötä kävijämäärämme kasvavat entisestään ja vaikuttavat positiivisesti myös muiden liikkeidemme menestykseen”, kertoo kauppakeskusjohtaja Mikko Seppälä.
Hauska ja uniikki ostokokemus
Normal tarjoaa paljon muutakin kuin merkkituotteita kiintein alhaisin hinnoin, nimittäin myös erilaisen ja jännittävän ostokokemuksen. Kauppojen hauska ulkoasu houkuttelee asiakkaita tunnettujen ja vähemmän tunnettujen merkkituotteiden aarteenetsintään. Jokaisen nurkan takana odottaa aina uusi yllätys.
"Myymme erilaisia merkkituotteita, kuten meikkejä, hygienia- ja kotitaloustuotteita, sekä monia muita perustuotteita. Useimmat jo tuntevat ja löytävät näitä tuotemerkkejä kylpyhuoneistaan ja keittiöistään tai käyttävät niitä siivousrutiineissaan, esim. L'Oréal, Gillette, Colgate ja Ajax. Myymme näitä tuotteita kiinteillä alhaisilla hinnoilla, jotka ovat usein yleisten markkinahintojen alapuolella", toteaa Lauridsen.
"Tavoitteenamme on tarjota asiakkaillemme ainutlaatuinen kokemus joka kerta, kun he vierailevat myymälöissämme. Siksi lisäämme jatkuvasti uusia tuotteita täydentämään pysyvää valikoimaamme. Normalilla voi myös tutustua uusiin jännittäviin tuotteisiin, joita löytää ainoastaan Normalista. Näin voimme varmistaa, että myymälöissämme vierailu on aina mielenkiintoinen ja hauska kokemus", Lauridsen jatkaa.
Avajaistapahtumat
Normalilla on perinteenä hauskat avajaispäivät, eivätkä uuden myymälän avajaiset Sepässä tule olemaan poikkeus.Ensimmäisille asiakkaille on luvassa mm. yllätyspusseja.
"Odotamme innolla sitä, että voimme antaa suomalaisille asiakkaillemme uudenlaisen, hauskan ostokokemuksen ja tarjota heille merkkituotteita kiinteillä edullisilla hinnoilla.Aina kun avaamme uusia myymälöitä, olemme todella yllättyneitä kaikesta positiivisesta palautteesta jota saamme uusilta asiakkailtamme" Lauridsen sanoo.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja antaa maajohtaja Lasse Lauridsen puhelimitse +358 50 533 9473.
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
- Normal on avannut tähän mennessä 36 myymälää Suomessa.
- Tuotevalikoima sisältää yli 4000 tuotetta eri kategorioissa, kuten hiustenhoito- ihonhoito- kotitalous- ja kosmetiikkatuotteita, paperitavaa, virvoitusjuomia jne.
- Kiinteää tuotevalikoimaa täydennetään jatkuvasti uusilla merkkituotteilla; myymälöihin saapuu 100 uutta tuotetta joka viikko.
- Normal avasi ensimmäisen myymälänsä Tanskassa huhtikuussa 2013.
- Kauppaketjuun kuuluu nyt yli 400 myymälää Tanskassa, Norjassa, Ruotsissa, Ranskassa, Hollannissa, Suomessa ja nyt myös Portugalissa.
- Normal suunnittelee avaavansa useita myymälöitä Suomeen lähivuosina.
- Seuraa Normalia Facebookissa www.facebook.com/NormalSuomi, Instagramissa www.instagram.com/normal_suomi/ ja TikTokissa https://www.tiktok.com/@normalsuomi
- Vieraile Normalin verkkosivuilla osoitteessa www.normal.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Normal
Recall of ”Gelpolish Factory UV nail lamp”19.12.2025 09:21:46 CET | Pressemeddelelse
Gelpolish UV Nail lamp Barcode : 5744002100249 Product model : 29
Recall of ”Gelpolish Factory UV nail lamp”19.12.2025 09:21:46 CET | Pressemeddelelse
Gelpolish UV Nail lamp Barcode : 5744002100249 Product model : 29
Recall of ”Gelpolish Factory UV nail lamp”19.12.2025 09:21:46 CET | Pressemeddelelse
Gelpolish UV Nail lamp Barcode : 5744002100249 Product model : 29
Tilbagekaldelse af ”Gelpolish Factory UV nail lamp”19.12.2025 09:11:27 CET | Pressemeddelelse
Gelpolish UV Nail lamp , Barcode : 5744002100249, Product model : 29
NORMAL åbner på Amager!1.12.2025 10:00:00 CET | Pressemeddelelse
NORMAL er en danskejet detailkæde, der sælger helt normale varer til unormale priser. Sortimentet omfatter blandt andet kendte mærkevarer inden for personlig pleje, makeup, konfekture og husholdningsartikler. Kæden har nu mere end 950 butikker i Danmark, Norge, Sverige, Holland, Frankrig, Finland, Portugal, Spanien Italien og Irland. Og der er flere på vej. Nu er turen kommet til Amagerbrogade 92 på Amager, hvor der venter kunderne en helt særlig butiksoplevelse. Den nye butik slår dørene op den 17. december 2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

