YouGov Finland OY

Näin moni on jo rikkonut uudenvuodenlupauksensa

Del

Vuoden 2018 kolme ensimmäistä kuukautta eivät ole sujuneet kovin hyvin uudenvuodenlupausten kannalta, joita suomalaisilla on - tai oli - tehtynä vuodelle 2018. Kaksi viidestä on nimittäin jo ehtinyt rikkoa uudenvuodenlupauksensa.

YouGov on seurannut suomalaisten vuodelle 2018 tekemiä uudenvuodenlupauksia. Kuinka moni on asettanut itselleen tavoitteita uudelle vuodelle, ja kuinka lupausten pitäminen sujuu?

14 % on tehnyt uudenvuodenlupauksia vuodelle 2018. Useammat naiset (18 %) kuin miehet (10 %) tekivät uudenvuodenlupauksia, ja ahkerimpia lupausten tekijöitä olivat 18–29-vuotiaat. Heistä 22 % teki uudenvuodenlupauksen vuodelle 2018, kun muun väestön osalta luku on 13 %.

Kärkikymmenikkö: Uudenvuodenlupaukset vuodelle 2018

Uudenvuodenlupaukset vuodelle 2018

Suomalaiset toivoisivat itselleen tulevana vuonna parempaa ruokavaliota, kunnon kohoamista ja laihtumista. Tupakkalakko, joka on klassinen uudenvuodenlupaus, ei mahtunut vuoden 2018 kärkikymmenikköön lainkaan.

Kaksi viidestä on rikkonut uudenvuodenlupauksensa

Kuinka uudenvuodenlupausten pitäminen sitten on onnistunut suomalaisilta vuoden 2018 parin ensimmäisen kuukauden mittaan? Puolet on onnistunut pitämään uudenvuodenlupauksensa (54 %), mutta kaksi viidestä (42 %) on epäonnistunut lupausten pitämisessä. 4 % on asian suhteen epävarmoja.

Tutkimuksesta

Tutkimus perustuu edustavasti valittujen yli 18-vuotiaiden YouGov-paneelin jäsenten haastatteluihin 16-03-2018 – 19-03-2018. Vastaajia Suomessa 1009. Lähde: YouGov.

Nøgleord

Kontakter

Billeder

Download

Information om YouGov Finland OY

YouGov Finland OY
YouGov Finland OY
Borgmästarbrinken 8B
00160 Helsinki

040-7722 651http://www.yougov.fi

YouGov on kansainvälinen tietojen keräykseen ja analysointiin keskittyvä konserni. Mielipidekyselyt ovat ydintoimintaamme ja niiden vastaukset kerätään aktiivisesti osallistuvalta paneelilta, jossa on mukana viisi miljoonaa ihmistä ympäri maailmaa. Yhdistämme tämän jatkuvan datavirran vahvaan tutkimusasiantuntemukseemme ja eri toimialojen laajaan kokemukseemme. Tuloksena on systemaattinen tutkimus- ja markkinointialusta.

Itse kehittämiämme syndikoituja tutkimustietotuotteita ovat muun muassa YouGov BrandIndex, joka seuraa päivittäin vastaajien asenteita tuotemerkkejä kohtaan, sekä YouGov Profiles, joka on profilointi- ja segmentointityökalumme. Markkinoiden johtava YouGov Omnibus -palvelu tarjoaa nopean ja kustannustehokkaan tavan saada vastauksia tutkimuskysymyksiin koko väestöltä tai tietyiltä kohderyhmiltä. Tarjoamme lisäksi laajan valikoiman kvantitatiivisia ja kvalitatiivisia tutkimuspalveluja, jotka asiantuntijamme räätälöivät asiakkaan tarpeisiin.

YouGovilla on 30 toimipaikkaa 20 maassa ja paneelin jäseniä 38 maassa. YouGovin markkinatutkimusverkosto on yksi maailman kymmenestä suurimmasta kansainvälisestä verkostosta.

Lisätietoja osoitteesta yougov.fi

Følg pressemeddelelser fra YouGov Finland OY

Skriv dig op her og modtag pressemeddelelser på mail. Indtast din mail, klik på abonner og følg instruktionerne i den udsendte mail.

Flere pressemeddelelser fra YouGov Finland OY

I vores nyhedsrum kan du læse alle vores pressemeddelelser, tilgå materiale i form af billeder og dokumenter, og finde vores kontaktoplysninger.

Besøg vores nyhedsrum