YouGov Finland OY

Mitä kestävyys merkitsee sijoitustemme kannalta?

Jaa
Maailmanlaajuisesti joka neljäs kuluttaja punnitsee yrityksen asenteita ilmastoa kohtaan valitessaan pankkia tai uutta rahoituslaitosta. Tämän osoittaa YouGovin tuore The future of financial services -raportti, joka tarkastelee rahoitusalan näkymiä.

YouGovin finanssiraportti perustuu yli 19 000 haastatteluun 18 eri markkina-alueelta ympäri maailman.

Mahdollisuudet sijoittaa ympäristön kannalta kestävästi ovat kohentuneet huomattavasti viime vuosina, ja siksi raportti pyrkii ymmärtämään myös, missä määrin kuluttajat tekevät kestäviä sijoituksia, ja mikä merkitys kestävyydellä yleisesti ottaen on kuluttajien päätöksentekoon talousasioissa.

Mikä on kuluttajille tärkeää pankkia tai rahoituslaitosta valittaessa?

Verkkorikollisuus luo epävarmuutta rahoitusmarkkinoille, ja 18 tutkimukseen osallistuneen kansainvälisen markkina-alueen keskuudessa ’turvallisuus rahojeni suhteen’ on ensisijaisen tärkeää (61 %) pankkia tai rahoituslaitosta valittaessa. Turvallisuudella on suurempi merkitys kuin alhaisilla kuluilla tai kuluttomuudella (58 %), hyvällä asiakaspalvelulla (57 %) ja hyvillä korkotasoilla (50 %).

Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä d25d2506sfb94s.cloudfront.net, anna hyväksyntä sivun yläosasta.

Eettisyys ja kestävä ympäristökehitys sijoittuvat listalla hieman alemmas. Neljännekselle kuluttajista (24 %) yritysten asenteet ympäristöä kohtaan ovat kuitenkin keskeisessä asemassa heidän valitessaan pankkia tai rahoitusalan yritystä, ja 27 % kuluttajista kautta maailman pitää yrityksen eettisiä arvoja tärkeinä.

Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä d25d2506sfb94s.cloudfront.net, anna hyväksyntä sivun yläosasta.

Aasian markkinoilla kuluttajat valitsevat todennäköisemmin rahoituslaitoksen kestävään ympäristökehitykseen liittyvien asenteiden perusteella. Indonesiasta löytyy suurin osuus kuluttajia, joiden mielestä yrityksen asenteet kestävää ympäristökehitystä kohtaan ovat tärkeitä (41 %), perässään Intia (38 %) ja Kiina (32 %). Suuret erot markkina-alueiden välillä selittyvät väestörakenteella, sillä juuri edellä mainituilla markkina-alueilla asuu suurempi osuus nuoria, edeltäviä sukupolvia ympäristötietoisempia kuluttajia.

Pohjoismaiden markkina-alueet asettuvat maailmanlaajuisen keskiarvon alapuolelle. Ruotsissa 22 % ja Tanskassa 19 % kuluttajista painottaa yritysten asenteita kestävää ympäristökehitystä kohtaan. Ruotsi asettuu myös häntäpäähän mitä tulee yritysten eettisten arvojen merkitykseen pankkia tai rahoituslaitosta valittaessa. Eettisiä arvoja pitää tärkeänä 15 %, suhteessa 27 %:n maailmanlaajuiseen osuuteen.

Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä d25d2506sfb94s.cloudfront.net, anna hyväksyntä sivun yläosasta.

Siinä missä maailmanlaajuisesti joka kolmas 18–24-vuotiaista kuluttajista (33 %) pitää yrityksen asenteita kestävää ympäristökehitystä kohtaan tärkeinä, kuten tekee myös 30 % 25–34-vuotiaista, vain joka viides (20 %) yli 55-vuotiaista on samaa mieltä.

Kysyimme kuluttajilta myös, millä tavoin he ovat omakohtaisesti tehneet sijoituksistaan kestävämpiä talletus-, sijoitus- ja/tai eläketuotteiden osalta.

Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä d25d2506sfb94s.cloudfront.net, anna hyväksyntä sivun yläosasta.

*Käyttäny/ostanut ”vihreitä” tuotteita (ts. tuotteita, jotka rahoittavat positiivisia ilmastovaikutuksia tuottavia ja/tai ilmaston kannalta suotuisia projekteja, esim. vihreät bondit)
**Pyytänyt, että rahojasi ei sijoiteta tietyille aloille (esim. fossiilisten polttoaineiden alalle, eläinkokeita hyödyntäville yrityksille jne.)
***Käyttänyt vaikuttavuussijoitustuotetta (ts. sijoitus, jolla pyritään saamaan aikaan myönteinen ja merkittävä sosiaalinen vaikutus ja ympäristön kannalta kestäviä tuloksia taloudellisten tuottojen ohella)

”Vihreiden sijoitusten" osuus on yhä maailmanlaajuisesti pieni, eikä 70 % kuluttajista ole itse aktiivisesti tehnyt mitään sijoitustensa kestävyyden eteen, tai heillä ei ole siihen varoja tai säästöjä. Nuorempi sukupolvi, jolla on myös pidempi aika eläkeikään, on kuitenkin tehnyt suuremmassa määrin ”vihreitä valintoja” säästö-, sijoitus- ja eläketuotteidensa suhteen. 23 % 18–24-vuotiaista on esim. käyttänyt vaikuttavuussijoitustuotteita, suhteessa 6 %:iin yli 55-vuotiaista. Kyseessä ovat siis sijoitukset, joilla pyritään saamaan aikaan myönteinen ja merkittävä sosiaalinen vaikutus ja ympäristön kannalta kestäviä tuloksia taloudellisten tuottojen lisäksi. 20 % 18–34-vuotiaista on lisäksi päättänyt, ettei heidän rahojaan tule sijoittaa tietyille aloille (esim. fossiilisten polttoaineiden alalle).

Lataa raportti tästä

Tietoa tutkimuksesta

Tutkimus perustuu YouGov Profilesin kautta kerättyihin tietoihin ja tutkimukseen, joka toteutettiin joulukuussa 2021. Kaiken kaikkiaan suoritimme yli 19 000 haastattelua 18 markkina-alueelta edustavalla otoksella yli 18-vuotiaiden YouGov-panelistien keskuudessa.

Kaikki tutkimuksen osat suoritettiin verkossa, ja tietyillä markkina-alueilla Internetin saatavuus on rajallista, joten tulosten voi todeta edustavan ainoastaan Internetiä käyttävän kansanosan näkemyksiä. Tämä koskee Kiinan, Hongkongin ja Indonesian markkina-alueita. Intian ja Meksikon osalta tiedot rajoittuvat ainoastaan kaupunkialueilla asuvaan kansanosaan.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

YouGov Finland OY
Borgmästarbrinken 8B
00160 Helsinki

040-7722 651http://www.yougov.fi

Tietoa YouGovista

YouGov on kansainvälinen tutkimus- ja data-analyysiverkosto. Tehtävänämme on välittää jatkuvana virtana täsmällistä tietoa kuluttajien asenteista kautta maailman, jotta järjestöt ja yritykset voivat entistä paremmin palvella niihin tukeutuvia yhteisöjä.

17 miljoonaa rekisteröitynyttä käyttäjäämme muodostaa vankan ja omistautuneen paneelin, joka tuottaa päivittäin tuhansia datapisteitä kuluttajien mielipiteistä, asenteista ja käyttäytymisestä. Yhdistämme tämän tasaisen tietovirran tutkimusosaamiseemme ja poimimme havaintoja, joiden pohjalta voi tehdä älykkäitä päätöksiä ja perusteltuja keskustelunavauksia.

YouGovin Isossa-Britanniassa, Pohjois-Amerikassa, Manner-Euroopassa, Pohjoismaissa, Lähi-idässä, Intiassa ja Tyynenmeren Aasiassa sijaitsevat konttorit tekevät siitä yhden maailman suurimmista tutkimusverkostoista.

YouGov

Best panel

Best data

Best tools

Lisätietoja löytyy osoitteesta yougov.com.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta YouGov Finland OY

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye