YouGov Finland OY

Ilmastokeskustelu on vaikuttanut suomalaisten ruokailutottumuksiin

Jaa
Yksi kolmesta suomalaisesta uskoo, että heidän ruokavalinnoillaan on vaikutusta ympäristöön, ja että lihansyönnin ja ruokahävikin vähentäminen ovat tehokkaimpia keinoja ruoan ilmastovaikutusten pienentämiseen.

YouGov on juuri julkaissut vuotuisen Food & Health -raporttinsa, jossa tarkastellaan pohjoismaalaisten kuluttajien suhdetta ruokaan, ympäristöön ja terveyteen yli 10 vuoden ajanjaksolla. Raportista ilmenee, että yhä useammat pohjoismaiset kuluttajat huomioivat tiettyjen elintarvikkeiden ympäristökuormituksen ja sopeuttavat kulutustaan sen mukaan.

Ilmastokeskustelu on käynyt kuumana helteisen kesän jälkeen, mutta YouGov on jo useamman vuoden ajan havainnut suomalaisten kuluttajien enenevässä määrin yhdistävän tiettyjen ruokien kulutuksen kielteisiin ilmastovaikutuksiin.

Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä d25d2506sfb94s.cloudfront.net, anna hyväksyntä sivun yläosasta.

Vähemmän lihaa

Liha, ja erityisesti naudanliha, on elintarvikeryhmä, jonka useimmat yhdistävät kielteisiin ilmastovaikutuksiin. Neljä kymmenestä (46 %) yhdistää naudanlihan kielteisiin ilmastovaikutuksiin, ja 25–34-vuotiaiden keskuudessa luku kohoaa 56 %:iin.

Joka kolmas suomalainen (34 %) arvelee myös, että lihansyönnin vähentäminen on kaikkein tehokkain keino vähentää ruoan aiheuttamia haittavaikutuksia ilmastolle ja ympäristölle.

Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä d25d2506sfb94s.cloudfront.net, anna hyväksyntä sivun yläosasta.

Joka neljäs (25 %) suomalainen on vähentänyt lihan kulutustaan viimeisimmän vuoden aikana. Vähentäjistä joka viides (19 %) vastasi vähentäneensä lihan ja/tai kalan syömistä ympäristösyistä.

Vähemmän ruokajätettä

Joka viides suomalainen (22 %) arvelee, että ruokajätteen vähentäminen on kaikkein tehokkain keino vähentää ruoan aiheuttamia haitallisia ympäristövaikutuksia. Suomalaisten käyttäytymistä tarkasteltaessa ruokajätteen vähentäminen on selkein voittaja. Neljä kymmenestä (37 %) vastaa heittäneensä viimeisimmän vuoden aikana pois entistä vähemmän ruokaa.

Food & Health 2019

- Pohjoismaisten kuluttajien suhtautuminen ruokaan ja terveyteen viimeisten 10 vuoden ajalta

YouGov on tutkinut yli 10 vuoden ajan pohjoismaisten kuluttajien suhtautumista ruokaan, ilmastoon ja terveyteen.

Food&Healthin tavoitteena on oppia paremmin ymmärtämään kuluttajien tietämystä ja asenteita sekä havaita ajan myötä tapahtuvia muutoksia.

Haastattelut toteutettiin kansallisesti edustavina otoksina 16-64 –vuotiaiden ikäryhmässä YouGovin kuluttajapaneeleissa Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Suomessa.

Raportti perustuu 500 haastatteluun Tanskassa, Norjassa ja Suomessa sekä 1000 haastatteluun Ruotsissa. Tiedot on koottu 29.1.2019-7.2.2019 välisenä aikana.

Lue lisää

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lataa

YouGov on tutkinut yli 10 vuoden ajan pohjoismaisten kuluttajien suhtautumista ruokaan, ilmastoon ja terveyteen. Food&Healthin tavoitteena on oppia paremmin ymmärtämään kuluttajien tietämystä ja asenteita sekä havaita ajan myötä tapahtuvia muutoksia. Haastattelut toteutettiin kansallisesti edustavina otoksina 16-64 –vuotiaiden ikäryhmässä YouGovin kuluttajapaneeleissa Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Suomessa. Raportti perustuu 500 haastatteluun Tanskassa, Norjassa ja Suomessa sekä 1000 haastatteluun Ruotsissa. Tiedot on koottu 29.1.2019-7.2.2019 välisenä aikana.

Tietoja julkaisijasta

YouGov Finland OY
Borgmästarbrinken 8B
00160 Helsinki

040-7722 651http://www.yougov.fi

YouGov on kansainvälinen tietojen keräykseen ja analysointiin keskittyvä konserni. Mielipidekyselyt ovat ydintoimintaamme ja niiden vastaukset kerätään aktiivisesti osallistuvalta paneelilta, jossa on mukana viisi miljoonaa ihmistä ympäri maailmaa. Yhdistämme tämän jatkuvan datavirran vahvaan tutkimusasiantuntemukseemme ja eri toimialojen laajaan kokemukseemme. Tuloksena on systemaattinen tutkimus- ja markkinointialusta.

Itse kehittämiämme syndikoituja tutkimustietotuotteita ovat muun muassa YouGov BrandIndex, joka seuraa päivittäin vastaajien asenteita tuotemerkkejä kohtaan, sekä YouGov Profiles, joka on profilointi- ja segmentointityökalumme. Markkinoiden johtava YouGov Omnibus -palvelu tarjoaa nopean ja kustannustehokkaan tavan saada vastauksia tutkimuskysymyksiin koko väestöltä tai tietyiltä kohderyhmiltä. Tarjoamme lisäksi laajan valikoiman kvantitatiivisia ja kvalitatiivisia tutkimuspalveluja, jotka asiantuntijamme räätälöivät asiakkaan tarpeisiin.

YouGovilla on 30 toimipaikkaa 20 maassa ja paneelin jäseniä 38 maassa. YouGovin markkinatutkimusverkosto on yksi maailman kymmenestä suurimmasta kansainvälisestä verkostosta.

Lisätietoja osoitteesta yougov.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta YouGov Finland OY

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye